Suomen Joogalehti 1/2022

”Koko laajaa jooga-avaruutta ajatellen näyttää siltä, että eettiset tavoitteet hukkuvat liian usein asanateknisen taituruuden, ulkoisen näyttävyyden ja kaupallisten pyyteiden alle”, pohtii Veikko Tarvainen kirjoituksessaan, jossa hän avaa 1980-luvulla alkanutta joogataivaltaan. 

Veikon Joogalehden 1/2022 kanteen kuvasi Timo Junttila. Kuvauspaikkana toimi Seinäjoen taidehallin näyttelytila Kalevan Navetassa. 

” ONKO TÄMÄ VARMASTI  OIKEA POLKU?”

Aloitin joogan ankaran ahdistuksen vuoksi. 

Olin asunut Pariisissa kaksi vuotta 1980-luvun puolivälissä saatuani stipendin Sorbonnen yliopistoon valtio-oppiin ja historiaan liittyvää tutkimusta varten. Stipendin päätyttyä palasin Suomeen. Tarkoitukseni oli kierrellä maailmaa tutkivana toimittajana. Mutta kun äiti sairastui vakavasti, päätin hoitaa hänet loppuun saakka. Kuvittelin, että hän elää vuoden tai pari. Mutta äiti eli vielä 23 vuotta. Reppureissaamisen sijaan jouduin ja pääsin ahdistavalle ja vapauttavalle matkalle oman mieleni ja kehoni rannattomiin avaruuksiin. Noina vuosina hermoni olivat jatkuvassa jännitystilassa. Tunteet ailahtelivat vikkelästi vihan ja rakkauden vuoristoradalla. Omaishoito oli elämäni vaikein ja opettavin joogaharjoitus. 

Meditaatio  ja psykoterapia

Kun etsin lääkettä hermostuneisuuteen, löysin meditaation. Istuin yksin hiljaa. Tuntui kuin pääni olisi ollut täpötäynnä jähmeää tervaa.  Sitten menin transsendenttisen meditaation eli TM:n johdantokurssille. Tuolloin 80-luvulla Maharishi Mahesh Yogin TM-mietiskely oli aika suosittua. Karsastin liikkeen gurupalvontaa, mutta kun menetelmä eli  mantran toistaminen toi mielenrauhaa, jatkoin harjoituksia pari vuotta. Aloin ensin tuntea pientä outoa pistelyä pääkopassani. Jotain lähti liikkeelle. Ruuvi päässä alkoi löystyä. 

Kun eräällä TM-kurssilla oli myös joogaa, kiinnostuin siitä. Niin alkoi jotain liikkua pään alapuolellakin.  Asennoitumiseni TM-mietiskelyyn kuvaa suhtautumistani kaikkiin metodeihin. Harvoin ostan koko pakettia. Toimivat osat hyödynnän. Nimikiistat jätän kiivaille kiistelijöille.

Joogan lisäksi KELAn kustantama psykoterapia sekä psykodraama ja vapaaseen  tajunnanvirran juoksuun perustuva kirjoittaminen sekä muu kirjoittaminen ovat olleet tärkeitä välineitä mielen työkalupakissa henkisissä kiirastulissa. (Tästä olen kirjoittanut Joogalehteen 3/2016.)

Tai chi, astanga, sukula ja karma   

Ensimmäinen joogaharjoitus Joogaterapiayhdistyksessä Pietarinkadun pienessä huoneistossa oli väkevä kokemus. Harjoituksen jälkeen sängyllä hiljaa

maaten tunsin kotona kummallisia, voimakkaita virtauksia kehossani. Jotain liikkui nopeasti jalkapohjista sydäntä kohti ja samanaikaisesti jotain virtasi vikkelästi sydämestä  jalkapohjiin. Kyse oli ainakin verenkierron ja aineenvaihdunnan aktivoitumisesta. Vasta joogassa huomasin, kuinka kehoni oli jäykistynyt. Hämmästyneenä tutustuin kehooni. Iloitsin joogan suomasta rentoudesta.

Jostain syystä, kaiketi jäykkyydestä johtuen, jonkun aikaa joogattuani, aloin harrastaa fyysisesti helpompaa, meditatiiviseen mielentilaan johdattanutta tai chita. Minua viehättää edelleen tuo taolainen asenne, joka tuli esiin opettajan usein toistamassa lauseessa:

- Yritä, mutta muista, ettei se ole niin tärkeää.

Kun tai chi harjoituksiin kuuluneet venytykset alkoivat sujua helpommin, havaitsin paremmin niiden hyvät vaikutukset ja palasin joogan pariin. 

Kun minulla oli 90-luvulla jo jonkin verran kokemusta Suomen Joogaliiton silloisista aika kevyistä harjoituksista, ajattelin että viikonloppu Hangon saaristossa joogaten olisi luppoisa kokemus. Ensimmäisen harjoituksen alkuminuuteilla äimistynyt kireä kehoni kertoi  konkreettisesti minulle, kuinka laaja käsite jooga on. Harjoituksen jälkeen sain selityksen hymyilevältä Stefan Engströmiltä: 

- Tämä on astangajoogaa.

Koska viikonloppu virkisti, jatkoin tuolloin 90-luvun alussa vielä aika tuntematonta astangajoogaa. Se teki hyvää keholle ja mielelle. Sympaattista oli Petri Räisäsen ja Juha Javanaisen lämmin suhtautuminen jäykkään, ylipainoiseen, heikkoon veikkoon. Kun sitten ahdistunut mieleni ei enää rauhoittunut rankoista harjoituksista kuten ennen ja kun kaipaisin muuta kuin aina saman kaavan mukaisesti toistuvia harjoituksia, lähdin etsimään uutta.

Eri metodeihin tutustumisen hyödyllisyydestä ja  vastakohtien välillä toisiaan tukevasta vuorovaikutuksesta sain oivan oppiviikon, kun osallistuin jooga- ja meditaatiokurssille Pekka Airaksisen Dharmakeskuksessa Alastarolla. Joka päivä pari tuntia pieniä nivelharjoituksia viikon verran oli voimaannuttava kokemus. Niin vähällä niin paljon. Niinpä niveljoogan niveltäminen äijäjoogaan myöhemmin oli hyvin luonnollinen ratkaisu.

Sitten löysin Sukulasta, Forssan läheltä Itsenäisen Jooga- ja meditaatiokoulun. Harjoitukset muistuttivat yin-joogaa sikäli, että venytykset olivat pitkiä. Uutta ja mielenkiintoista olivat voimakkaat hengitysharjoitukset ja eksoottiset meditaatiotekniikat. 

Eniten ällistyin Vasisthan viljelemästä huumorista. Se oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin huumoriin joogaharjoituksessa. Jotain siitä siirsin äijäjoogaan. 

Huumorin suhteen kannattaa olla valpas ja tilanneherkkä. Kaikille se ei sovi – ja huumoriakin on niin monenlaista. Naurujooga on oma hyvä juttu, jota myös kokeilin.

Ensin en ymmärtänyt Sukulan karmajoogaa eli töitä maatilalla. Myöhemmin Joogaopiston talkooleirit olivat minulle hyvä vaihtoehto, kun ne takasivat ilmaisen ruuan ja ilmaisen joogaopetuksen.  Idean tiivisti oivasti kehitysmaalaiva Estellen kapteeni Jyrki Pölkki:

- Käytäntö on ajattelun korkein muoto.

Syvissä teoreettisissa vesissä sukeltavien olisi hyvä pitää tuo totuus mielessä ja sitten vielä soveltaa sitä.

Joogaopisto  - Kirsti Valanne

Viikottaisista ohjatuista joogatunneista tuli aina hyvä olo. Pari vuotta ajattelin, että minun kannattaisi myös itse joogata kotona. Ihmettelin, miksen saanut sitä aikaiseksi. Kun olin käynyt pari kertaa Joogaopistolla, havaitsin, että viiden päivän joogailulla oli parin viikon positiivinen jälkivaikutus. Se motivoi minua. Vihdoin kykenin kotiharjoituksiin. Kun motivaatio alkoi hiipua, hyppäsin Jyväskylän junaan ja siitä sitten Saarijärvelle.

Yleensä olin ainoa mies 20 naisen joukossa. Se oli pääosin mukavaa. Mutta ajoittain huomasin kaipaavani oma sukupuoltani. Siitä lähti itämään ajatus äijäjoogasta. Kun kerran eräs nainen tokaisi, että ”miehet on niin tyhmiä, ettei ne ymmärrä harrastaa joogaa”, syntyi lisäkimmoke kokeilla äijäjoogaa. Joskus negatiivin voi muuttaa positiiviksi. 

Päivittäiset kotiharjoitukset siirsivät joogan ja elämän uudelle tasolle. Notkistuin, voimistuin, energisoiduin ja laihduin kymmenkunta kiloa. Sain lisää mielenrauhaa.

Joogaopistolla ihailin, kuinka Kirsti Valanne osasi opettaessaan oivallisesti soveltaa käytäntöön syvällistä tietämystään. Minuun teki hyvin syvän vaikutuksen hänen sydämellinen persoonansa. En nähnyt Kirstissä koskaan teeskentelyä, valaistumisen valekaapuun pukeutumista, johon joskus törmää ”hyvien” ihmisten piireissä. Kirstin karisma oli hyvällä tavalla vaatimatonta, hiljaista, rauhallista, rehellistä, viisasta. Hän saattoi kertoa itsestään jotain sellaista, mitä moni ei kerro. Suuri sielu on rohkea.

Lääkäri Kirstissä yhdistyi kaksi asiaa, jotka liian harvoin yhdistyvät: suuri äly ja suuri sydämellisyys. Yhdellä sanalla: Viisaus. 

Hyväkuntoinen Kirsti oli 10 vuotta vanhempi kuin äitini, jonka omaishoitaja olin. Tuo asetelma oli usein mielessäni ja motivoi minua joogaamaan. Kun Kirsti huomasi innokkuuteni, hän ehdotti minulle ohjaajakoulutuksen aloittamista. Siitä olen kiitollinen. 

Kirstiä muistellessani tulee mieleen, onko hyvän ihmisen ihanne jäänyt joogapiireissä välillä varjoon?  Koko laajaa jooga-avaruutta ajatellen näyttää siltä, että  eettiset tavoitteet hukkuvat liian usein asanateknisen taituruuden, ulkoisen näyttävyyden ja kaupallisten pyyteiden alle.  

”Äijäjooga ei onnistu”

Minulla ei ollut ollenkaan tarkoitusta ryhtyä ohjaajaksi. Ennen ohjaajakoulutusta, sain yllättävän oppilaan – äitini.

Alku oli ahdistava. Yhtenä päivänä äiti totesi masentuneena, ettei hän enää pääse kylpyammeeseen. Niin sitten ohjasin äidille olohuoneen lattialla päivittäin puolisen tuntia tai tunnin kevyttä joogaa. Kolmen viikon kuluttua ällistyin: äidin jalka nousi ammeeseen. 

Sitä en unohda koskaan.

Kun aloitin joogan 80-luvulla, olin aina joogaryhmän ainoa mies. Kun aloitin joogaohjaana 90-luvulla, tilanne oli sama. Keväällä 2006 ehdotin joogapiireille miesryhmän kokeilemista. Minulle vastattiin:

- Hyvä idea, mutta ei se onnistu. On sitä yritetty.

Kun en saanut joogasalia käyttöön, äijäjooga sai alkunsa Miessakkien kokoushuoneessa. Alku oli hankala: 2 – 4  miestä. Kun nimesin ryhmän äijäjoogaksi, se herätti hämmästystä ja mielenkiintoa. Huumorin yhdistäminen joogaan ei ollut normaalia. Se lisäsi median kiinnostusta. Pyrin puhuttelemaan ja ohjaamaan miehiä aiempaa rennommalla otteella. Vähemmän oikeaoppisesti. Siitä se lähti.

Parin paikallislehden jutun jälkeen ryhmä kasvoi kymmenpäiseksi. Hesarin haastattelu 50-vuotispäivänäni merkitsi ryhmän kaksinkertaistumista. Parin vuoden kuluttua ryhmiä oli jo pienemmilläkin paikkakunnilla.

Aika moni kehotti minua rekisteröimään äijäjoogan suojatuksi tavaramerkiksi. En tehnyt niin. Se olisi ollut jooga-idean vastaista. 60-luvun Rööperin köyhyyden kokeneena, vanhana hippisosialistina olen aina antanut pienituloisille mahdollisuuden käydä harjoituksissa edullisesti tai ilmaiseksi. 

Äijäjoogan ohjaaminen merkitsi minulle merkittävää muutosta. Se tarkoitti joka päivälle yhtä tai kahta joogaryhmää. Vaikka päivittäinen ohjaaminen toi rutkasti rutiinia, se oli myös huono seikka. Omat harjoitukset vähenivät ja lyhenivät. 

Ohjaaminen oli alussa vaikeaa, kun oivalsin, että minun tuli ohjata sellaisia harjoituksia, jotka olivat itselleni turhauttavan kevyitä. Keskimääräinen äijäjoogaan tullut mies oli ensikertalainen, keski-ikäinen ja pikemminkin enemmän kuin vähemmän jäykkä. Jos olisin ohjannut ”yli”, äijäjooga ei olisi levinnyt laajalle. Nopeutin harjoituksen rytmiä jonkin verran, koska moni oli tottunut urheilun kiivaampaan tempoon. Innokkaiden äijäjoogien joogavammojen välttämiseksi pidin ohjaustyylini hyvin varovaisena.  

Äijäjooga sai minut monipuolistamaan ohjaustani. Otin kaikkiin harjoituksiin mahdollisuuksien mukaan myös meditaatio,- tasapaino-, koordinaatio-, silmä-, hengitys-,  aistimis-, rentoutus- ja keskittymisharjoituksia sekä kehon heikomman puoliskon huomioimista. 

Äijäjoogan vaikutukset

Välillä muutokset ovat olleet ällistyttäviä. Rautakanget ovat notkistuneet. Vaikka muutos ei useinkaan ole selkeästi mitattava, se on usein laadullisesti merkittävä. Eloisuutta koppaan ja kroppaan. Parempaa unta, rauhallisempaa, armollisempaa mieltä.

Eräs isoisä ilmaisi asia näin: ”On mukavaa, kun pystyn taas leikkimään lattialla lastenlasten kanssa.” Toinen totesi: ”On turvallisempaa ajaa autoa, kun nyt pää kääntyy.” Kolmas kommentoi: ”Kiva, kun pystyn taas pesemään selkäni.”

Myönteinen yllätys on ollut miesten aktiivisuus. Monet tulevat tunnin jälkeen keskustelemaan ja kyselemään. Se on uutta. Kysymykset ja keskustelut antavat pirteää purtavaa aatosten ajukoppaan.

Kymmenkunnasta äijäjoogista on tullut joogaohjaaja, kun he ovat menneet Joogaliiton koulutukseen useamman vuoden äijäjoogailun jälkeen. 

Kun äijäjoogassa aloittaneet ja ohjaajiksi valmistuneet joogatoverini alkoivat ohjata voimakkaammin kuin minä, huomasin, että monelle keskivertokuntoiselle keski-ikäiselle miehelle on mahdollista tehdä vaativampiaharjoituksia kuin olin kuvitellut. Niin aloin voimistaa äijäjoogaohjauksiani. Toki aina ohjaan ryhmän tilanteen mukaan. Ennen koronaa minulla oli Helsingin Invalidien Yhdistyksessä mainio, pakiseva partoja pärisyttävä tuoliäijäjoogaryhmä.

Kun äijäjooga oli levinnyt laajalle, aloin ohjata jäbäjoogaryhmiä. Eli vähän voimakkaampaa ja vikkelämpää joogaa nuorempia ja kovempikuntoisia uroita aatellen.

Äijäjoogan leviämisen laajuus selittyy yksinkertaistetulla, helpotetulla harjoituksella, huumorilla ja muulla aiemmasta poikenneella lähestymistavalla, median kiinnostuksella, aikakauden ”hengen” asennemuutoksilla ja pitkään piilossa uinuneella fyysis-psyykkisellä tarpeella.

Kuka ohjaa ohjaajaa?

Äijäjoogan lisäksi on ollut mielenkiintoista ja avartavaa ohjata joogaa vankilassa, mielisairaalassa, vanhainkodissa, huumeiden käyttäjien kuntoutuksessa,  A-klinikalla, kouluissa ja syrjäytyneiden nuorten keskuudessa. Kokemukset kertovat, että jooga sopii ja taipuu moneen miljööseen.

Kun kysytään, kuka on joogaguruni, vastaan vakavasti: kaikki kissani. Näiden zen-mestareiden  sanaton viestintä on suonut paljon pohtimisen ja ilon aiheita. Kissat ohjaavat esimerkillään. Joka päivä monen monta pientä harjoitusta, pitkät hartaat rentoutukset, syvät meditaatiot, leikki, uteliaisuus ja naksut.  

Paljon olen oppinut osallistujilta. Ohjausta ja elämää ajatellen.

- Opettele ottamaan kiitokset vastaan, sanoi nainen hymyillen minulle, kun hän näki vaivautuneen ilmeeni kehuttuaan minua joogatunnin jälkeen. Ne olivat tärkeät vapauttavat sanat.

Onneksi olen saanut myös kriittistä palautetta.  

Kun olin aloitteleva, arka, ahdistunut ohjaaja sanoin, että tehdään Doris hitaasti ja rauhallisesti ja näytin liikesarjan. Eräs eturivin nainen kommentoi sympaattisen suorasanaisesti:

- Toi mitä sä sanot hitaaksi, on mun mielestä kyllä nopeeta.

Hän oli oikeassa. Sanat jäivät mielen hyvässä hymyilyttävässä mielessä.

Kun olin ohjannut pari kertaa erästä ryhmää, kysyin kuten aina teen, olisiko osallistujilla kysymyksiä, kritiikkiä tai toiveita harjoituksen suhteen. Oli ylen opettavaista, kun eräs opettaja uskalsi ystävällisesti sanoa:

- Jos voisit puhua vähän vähemmän, se olisi hyvä, koska täällä koulussa me opettajat joudumme kuulemaan koko ajan hälinää ja lasten puhetta. Nyt me kaipaamme rentoutumista ja hiljaisuutta.  

Koen luottamuksen osoituksena, jos joku uskaltaa esittää kriittisiä huomioita ohjauksesta. Toki lopulta minä päätän, kuinka ohjaan. On tärkeää, että ohjaajan ja osallistujain vuorovaikutus kulkee kumpaankin suuntaan suoraan ja avoimesti. Harrastuksesta ja pakosta pitkään jatkunut itsetutkisteluni on helpottanut niin omien kriittisten kommenttien kuin toisten kritiikin vastaanottamista. Osaan nykyään ainakin vähäsen ottaa kiitoksiakin vastaan. 

Kerran kun esittelin yhden harjoituksen, sanoin ikään kuin anteeksi pyydellen, että tämä on pikemmin chi kungia  kuin joogaa. Kun olin selostanut ja näyttänyt harjoituksen, eräs nainen totesi topakasti:

- Ei haittaa, samaa valoa se on kuin jooga!

Keskustellessani ja väliin ystävällismielisesti väitellessäni joogasta kollegoiden, niin Joogaliiton kollegoiden kuin muiden suuntausten kollegoiden ja muiden joogasta kiinnostuneiden kanssa, olen oppinut kaikenlaista. Varsinkin silloin, kun olen käytännössä kokeillut toisinajattelevien näkemyksiä ja hyviksi havainnut.

Saatamme helposti huomaamatta takertua sanoihin ja käsityksiin. Käytöksemme voi salakavalasti automatisoitua, jos emme pidä silmiä ja korvia auki uusille näkemyksille, uusille ihmisille, uusille ryhmille.  

Tuolijooga ja nettijooga

Tuolijooga on ollut uusin aluevaltaus ohjaajapolullani. Ennen koronaa tuolijooga oli pieni menestystarina mm. Parkinson-potilaiden joogaryhmissä. On yllättävää ja mielenkiintoista, kuinka paljon kaikkea tuolilla istuen voi tehdä. Tuolilla voi tehdä myös vaativia liikkeitä.Koronan vuoksi aloin ohjata netin kautta. Tekniset pulmat ovat olleet tuskallinen, hyvä joogaharjoitus. Osallistujamäärät ovat laskeneet rajusti etäjoogan vuoksi. Surullisin tilanne on ollut nettituolijoogan osallistujamäärien suhteen. Osa kuvittelee tai kokee, että tietokoneen äärellä tehty harjoitus ei ole yhtä rentouttava kuin joogasalin harjoitus.  

Luonnollisesti nettijooga ei ole yhtä sosiaalinen harjoitus kuin ryhmäharjoitus. Mutta osa tykkää kovasti siitä, ettei tarvitse matkustaa ruuhkassa salille. Osa kokee yksin tehdyn harjoituksen syvemmäksi ja yksilöllisemmäksi.

Osalle nettijoogassa käytettyjen tietokoneohjelmien käyttö on ollut liian vaativaa. Osa ei ole edes halunnut kokeilla ohjelmia, koska ajattelee / pelkää, että ei se onnistu. Onneksi nyt on löytynyt  lupaava, helppo, ilmainen vapaan lähdekoodin Jitsi-ohjelma, jota käytän ohjauksissani. 

Nettijooga on ehdottomasti paljon parempi ratkaisu kuin ei joogaa ollenkaan. Pidempien ja jo lyhyempienkin taukojen aikana kunto heikkenee kaikilla yllättävän paljon yllättävän nopeasti. 

Pitkään joogannut 70-vuotias nainen ei ihmetellyt koronatauon aiheuttamaa jäykistymistä ja kömpelöitymistä. Mutta hän pelästyi, kun kehossa ja mielessä alkoi ilmetä voimattomuutta ja outoa pahaa oloa. Jo muutaman nettijoogaharjoituksen jälkeen hän oli optimistinen, kun olo alkoi helpottaa.

Oikea polku?

Joogapolullani olen osin palannut lähtökohtiini. Olen vähentänyt joogaohjauksia, jotta olen voinut joogata enemmän. Meditaatio on palannut päivittäiseen ohjelmaani. Välillä muutaman minuutin mittaisena, välillä tunnin tai kahden pituisena. 

Eri meditaatiomenetelmien kokeilujen kautta olen päätynyt yksinkertaisesti istumaan hiljaa: annan ajatusten tulla ja mennä. Mantraa en enää käytä. Yksinkertaista kuten hatha-jooga mutta ei aina helppoa. Eikä aina hauskaa. Mutta todennäköisesti  hyvää tekevää pidemmällä juoksulla.

Kun 60-luvun alussa alle kouluikäisenä tulin äidin kanssa maalta kesäloman jälkeen kaupunkiin, kysyin äidiltä Helsingin keskustassa huolestuneena:

- Onko tämä varmasti oikea polku?

Hyvä kysymys kaiken ikäisille yksin ja yhdessä pohdittavaksi. Hyvä kysymys myös keholle.

Pari vuotta vanhempana, vakavana kansakoulun ekaluokkalaisena kysyin äidiltä:

- Onko jumalaa olemassa?

Äiti vastasi, että kukaan ei tiedä. Aluksi vastaus ahdisti minua valtavasti. Vähitellen se alkoi tuntua vapauttavalle. 

Elämässä on monia seikkoja, joita ihminen ei voi varmasti tietää. Mutta hän voi tutkailla niitä ja löytää  osviittoja, tienviittoja, jotka usein  muotoutuvat tiedostamattomissa, sanattomissa, syvissä vesissä. Kannattaa muistaa, että sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu. 

Sitäkin jooga minulle merkitsee. Tutkailua mielen ja kehon kautta. Ja epävarmuuden sietokykyä. 

Kuten Kirsti Valanteella oli usein tapana sanoa: 

- Laitan nyt ajatusmyssyyn muhiman tällaisen idean.

Veikko Tarvainen

veikonvenytys.fi